Etusivu / Referenssit / Page 3

Referenssit

Asiakkaiden kertomaa

Oikeastaan minulla ei ole muuta kuin positiivista palautetta annettavana teille. Kaikki sujui nopessa tahdissa, ammattimaisesti ja myynti sujui hyvin elegantisti ja nopeasti. Olen suositellut omassa tuttavapiirissäni teitä ja aion tehdä niin jatkossakin.

Minulla ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa 🙂 Mira on aivan ihastuvatta ja erittäin ammattitaitoinen!! Yhteistyömme sujui tosi hyvin.

Olemme tyytyväisiä palveluun, jota saimme teiltä. Teillä
oli uskoa ja näkemystä, kuten kuuluukin, siihen että
asunnostamme myynti ei jää kiinni. Hoiditte
toimeksiantonne kuten ammattilaisten kuuluukin,
rauhoitellen kyselevää asiakasta ja etsien keinoja saada
toimeksianto maaliin asiakkaan haluamalla tavoitteella.
Ja vaikka meillä varmasti oli kova halua neuvoa ja kysellä,
niin kärsivällisesti vastailitte ja selvititte kysymyksiimme
vastaukset. Olemme sitä mieltä, että valintamme osui
oikeaan välitystoimistoon ja sitä kautta henkilöihin ihan
joka puolelta tarkasteltaessa. Ajankohta oli haasteellinen
mm julkisivuremontin ja vuodenajan suhteen, mutta silti
toimeksiannosta kauppoihin ei mennyt kuin noin 30
päivää, sanoisimme että hienosti meni!

Olen tyytyväinen Kasslin LKV:lta saamaani palveluun.
Asunto meni ajankohdasta huolimatta – keskellä kesää –
nopeasti kaupaksi. Se tärkein tavoite saavutettiin, kauppa.
Senhän vuoksi kiinteistövälitystoimiston asuntomyyntiini
valitsin. Asunnosta otettiin edustavat kuvat ja
ostajaehdokkaisiin pidettiin aktiivisesti yhteyttä.

Asiakkaamme suosittelee:
”Toivon onnea ja menestystä koko tiimillenne, olette
timantteja.”

Pohditko asunnon myyntiä? Tilaa maksuton hinta-arvio

Ota yhteyttä, jos suunnittelet myyntiä ja asuntosi arvo mietityttää.